art education

Opetusfilosofiani (in english below)

Minulle taide on maailman ymmärtämisen ja muuttamisen muoto, tapa tarkastella yhteiskuntaa ja toimia aktiivisesti sekä vuorovaikutteisesti sen osana. Taide on minulle elinehto. Taide on toinen, humaanimpi näkökulma meidän jatkuvaan talouskasvuun luottavassa yhteiskunnassamme. Taiteilijuus ja taideopettajuus kulkevat elämässäni käsi kädessä. Taiteen tekeminen ja taiteen opettaminen voivat toimia näkemykseni mukaan yhdessä reflektiivisesti. Oma taiteen tekemisen prosessini ja keskustelut sekä työskentely toisten ihmisten, oppilaiden, taiteilijoiden tai muiden alojen asiantuntijoiden kanssa tukevat ja vahvistavat toinen toisiaan. Oma taiteellinen työskentelyni pitää suhteeni taiteeseen, toisiin taiteilijoihin ja taidemaailmaan vireänä. Taiteen opetus tuo toisen näkökulman myös koulumaailmaan, joka niin ikään nojaa nykyään luovuutta rajoittavaan tehokkuusajatteluun. Taide voi olla vaihtoehto, jokaiselle meistä, tavalla tai toisella. Se vahvistaa ja voimauttaa, luo uusia näkökulmia ja antaa ehkä myös toivoa. Jo taide itsessään vaikuttaa, ja sen kautta voimme sekä vaikuttua että vaikuttaa. Taide herkistää meitä näkemään itseämme ja ympäristöämme osana laajempaa kokonaisuutta, taide kasvattaa meistä monipuolisempia ihmisiä.

Koulun kuvataidetunteja voidaan käyttää monenlaiseen. Siellä voidaan käydä lukuisia erilaisia tekniikoita läpi, harjoittaa omaa hienomotoriikkaa, keskittyä luovien ja terapeuttisten voimavarojen vapauttamiseen tai teoreettisemman aineksen läpikäyntiin: tutustua taidehistoriaan, arkkitehtuuriin ja taiteilijoihin. Kuvataidetunneilla opitaan katsomaan ja näkemään: havaitsemaan, ja vieläpä useista erilaisista näkökulmista. Kuvataidetunnit tarjoavat oppilaalle erilaisia mahdollisuuksia taiteen ymmärtämiseen, näkemiseen, tekemiseen ja siitä puhumiseen. Taiteella itsellään ei ole rajoja, vaan ihmiset kussakin olemassaolevassa yhteiskunnallisessa ja kollektiivisessa todellisuudessa rakentavat (luovat, määräävät ja asettavat) taiteelle sen raja-aidat. Taide heijasteleekin siis eri aikoina eri tavoilla sitä todellisuutta, jossa me kaikki elämme, ja näin ollen sen rooli yhteiskunnassamme on elintärkeä. Taide on tulkinta- ja käsittelykanava, avoin käytettäväksi meille jokaiselle, joko ”harrastelu” tai ammatilaismielessä.

Kuvataidetunnit voidaan vapaan luonteensa ansiosta myös helposti tarvittaessa integroida muihin koulun oppiaineisiin ja teemakokonaisuuksiin, mikäli intoa ja yhteistyökykyä vain löytyy opettajilta. Samoin kuvataidetunteja voidaan mielestäni käyttää tarvittaessa ja hyvin perustellusti erilaisten koulun juhlien, niin visuaaliseen kuin sisällölliseenkin, rakentamiseen, mikäli opetus-sisältö vastaa tällöin OPS:n sisältöjä ja tavoitteita. Taide ja visuaalinen maailma on kaikkialla ympärillämme, erottamattomana osana myös kulttuuriamme, vuodenkiertoa ja juhlaperinteitä.

Nykypäivän ja tulevaisuuden koulu on täynnä haasteita. Opettajan läsnäolo ja herkkyys erilaisissa tilanteissa toimimiseen, usein täysin improvisoiden, ovat opetuksen kulmakiviä. Globaalissa maailmassamme on otettava huomioon esimerkiksi monikulttuurisuus ja erilaiset oppijat. Opettajana on tärkeätä tunnistaa ja myöntää itselleen omatkin ennakkoluulonsa ja tietämättömyytensä. On rikkaus myös opettajalle oppia yhdessä muiden oppilaiden kanssa esimerkiksi uusista kulttuureista ja tavoista. Taiteen ja kulttuurin laajempi tuntemus tukee taideopettajaa työssään.

Etenkin kuvataidetunnit näen olennaisessa roolissa monikulttuurisen koulun toimintakulttuurin rakentajana. Lapin yliopiston yhteisö, taide ja ympäristö- opintokokonaisuus lukuisine monikulttuurisine projekteineen onkin antanut minulla vankan tietotaidollisen pohjan ja valmiuksia uudenlaisten kehittämiskohteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen taidekasvatuksen, taide- ja kulttuuriorganisaatioiden ja muiden toimijoiden välillä, erilaisissa ympäristöissä ja yhteisöissä, erilaisten toimijoiden kesken. Myös matkusteluni ja vaihtovuoteni Venäjällä sekä opetusharjoitteluni Pietarin suomalaisessa koulussa ovat muokanneet minua opettajana ja vahvistaneet osaamistani monikulttuurisissa ympäristöissä ja ilmapiireissä toimimiseen. Kulttuurien leikkauspisteissä ei välttämättä aina ole niin helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa on lopulta todeta, kuinka kriisien kautta kypsyvät entistäkin maukkaammat hedelmät. Saman toteamuksen olen usein tehnyt myös luovan prosessin äärellä.

Myös vihreät arvot kuuluvat jokaiseen kouluun, etenkin kuvataideluokkaan. Siellä ne näkyvät esimerkiksi innovaatisina materiaalikokeiluina ja kierrätyksenä, sekä ympäristön huomioimisena ja kunnioittamaan oppimisena vaikkapa osana arkkitehtuurikasvatuksen opetus-sisältöjä. Kuvataidekasvatuksen harteille jää monenmoista huomioitavaa, tehtävää ja pähkinää purtavaksi. Kuvataidetunnit ovat koulumaailmassa se paikka, missä opitaan ihmettelemään, kyselemään ja jopa kyseenalaistamaan sitä visuaalista todellisuutta, jonka keskellä me kaikki yhdessä elämme ja toimimme. Miten ympäristömme syntyy ja rakentuu, entä kuka sen synnyttää ja rakentaa? Miksi ympäristömme näyttää siltä miltä se nyt näyttää, miltä se on näyttänyt ennen ja voisiko se kenties näyttää joltain aivan muulta tulevaisuudessa? Kuvataidetunneilla kukin oppilas voi kasvaa näkemään omien jälkiensä vaikutuksen niin omassa lähiympäristössään kuin laajemminkin siinä globaalissa kokonaisuudessa, jonka pieni osanen se oma koulu ja oma luokkakin on.

 
Opettavan ja oppivan rooleissa Venäjällä

Opettajan roolissa toimiminen Venäjällä on ollut hyvin opettavaista ja tuonut uuden kulttuurisen näkökulman kuvataideopettajan työhön. Ensimmäinen opettajakokemukseni naapurimaassamme oli syksyllä 2007 Pohjois-Venäläisessä kylässä Lovozerossa Arctic Children –hankkeeseen kuuluvassa työpajassa, jossa toimin ohjaajana lähes ilman kielitaitoa. Onneksi taiteen opetus sujuu joskus leikiten ihan vain esimerkkiä näyttämällä! Lovozerossa seurasin hieman myös oppitunteja ja hämmästyin kovasti kuinka erilainen koulukulttuuri rajan toisella puolella onkaan: tiukempi kuri ja tuntien opettajajohtoisuus pistivät silmään. Vaihtovuotenani (2008-2009) tein kenttäharjoittelun Pietarin suomalaisessa koulussa. Harjoitteluni aikana pyrin luomaan oppilaille kaksikulttuurisia opintokokonaisuuksia, joissa yhdistelin suomalaista ja venäläistä taiteen katsomisen ja näkemisen tapaa naapurimaan kielen- ja kulttuurintuntemukseni innoittamana.

Opettajakokemuksen lisäksi opiskelijan roolissa toimiminen Pietarissa Stieglitzin taideakatemiassa kokonaisen lukuvuoden ajan kasvatti minua myös opettajana ja näytti käytännössä, kuinka erilaisten opetusmetodien käyttäminen vaikuttaa opetettaviin ja lopputulokseen. Opettajan auktoriteetti  käsitetään Venäjällä hyvin toisin kuin meillä. Vahvasta auktoriteetista voi tietenkin olla sekä haittaa että hyötyä. Ainakin opiskelurauha tuntui olevan yhä tallessa, vaikka luovuus välillä ehkä loistikin poissaolollaan, mitä tulee tuntien rakenteeseen ja oppimistavoitteisiin. Itse koen vastaukseksi nykypäivän koulumaailman ongelmiin jonkinlaisen kultaisen keskitien: maltillisen, itsereflektoivan ja tietoisen opetuksen kehittämisen sellaiseen suuntaan, että kaikkien on hyvä ja turvallista oppia. Säännöt ja rajat lisäävät yhteistä turvallisuutta, mutta pelko tekee tyhjäksi kaiken hyvin tehdyn työn.

Syksyllä 2009 toimin opettajana suunnittelemassani kaupunkitaidetyöpajassa Murmanskissa. Työpaja oli osa graduprojektiani. Suunnittelin työpajan vastaamaan prosessin, lopputuloksen ja osallistujien omien sekä yhteisten pohdintojen ja keskustelujen kautta minua kiinnostaviin ja tutkimukseni aiheena oleviin kysymyksiin. Tarkasteluni kohteena olivat paikallisten nuorten taideopiskelijoiden ja tulevien taiteilijoiden paikkakokemukset: millaiset paikat he kokevat epämiellyttävinä ja miksi? Entä miten he muuttaisivat nämä epäviihtyisät paikat viihtyisimmiksi?

Tämän työpajakokonaisuuden suunnittelu ja toteutus Venäjälle sekä työpajan ohjaaminen vaihtovuoden aikana oppimallani venäjänkielellä oli hyvin palkitsevaa. Gradussani pääsin yhdistämään itselleni tärkeät osa-alueet: työpajassa sain käyttää kieltä, jonka oppimiseen olin kovasti panostanut jo parin vuoden ajan, työpajan muoto oli kaupunkitaiteessa ja arkkitehtuurissa, jotka ovat teemoina lähellä sydäntäni. Kenttäharjoitteluni tavoin pyrin jälleen rakentamaan ikäänkuin ”kaksikulttuurisen” kokonaisuuden, jossa olisi vahvasti mukana sekä jotain itä-naapurin taidekasvatusperinteelle ominaista, että sille jotain uudempaa metodista lähestymistapaa. Päädyin yhdistelemään osallistujille kulttuurisesti ennestään tuttuja teemoja ja tekniikoita, kuten Bauhausilaista ajattelua ja taidefilosofiaa, piirustuksen ja animaatiotekniikan, ja vieraampiakin lähestymistapoja, kuten vapaampaa piirtämistä, hiljaa kuunnellen eläytymistä paikkaan sekä stop-motion video-tekniikkaa.

Roolini työpajassa oli moninainen, olin yhtäaikaa sekä ohjaaja että tutkija. Lisäksi koin, että olin läsnä myös taiteilijana tuleville taiteilijoille ja taiteen parissa jo työskenteleville työpajan osallistujille. Paikkakokemukset ja niiden tutkiminen olivat minulle ennestään tuttuja teemoja Yhteisö, taide ja ympäristö- sivuaineopintokokonaisuudesta Lapin yliopistolla. Olen ollut erittäin tyytyväinen opinnäytetyöni prosessiin. Sen myötä ymmärrykseni itsestäni taiteilijana ja taidekasvattajana ovat nivoutuneet yhteen ja olen saanut testata käytännössä sitä laajaa tietotaitoa, jonka olen Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opinnoissa itselleni hiljalleen vuosien varrella kerännyt. Graduprojektini antaa kaiken kaikkiaan minusta kokonaiskuvan opettajana.

link to: Murmansk Motion 2009 photogallery

mur22p

Murmansk motion. City art-workshop for art-students. Murmansk, Russian. (2009)

Murmansk Motion (2009)

In 2007, I had the opportunity to experience something that changed my life. I made my three first journeys to Russia. I travelled the country in an unusual order: from north to south, and then back to north. Usually St. Petersburg is the first and often the only city in Russia where Finns travel. I, for my part, travelled first to Murmansk, where I experienced the peculiar and vast northern city with its massive grey apartment buildings in the midst of fells. The landscape really got under my skin. There I understood that I could never understand Russian culture and people properly without Russian language. So I started to learn it. In that time Russia began to be visible in my artworks too. In my art I approach this foreign culture in the same time from near and far, from my own context.

I spent the academic year 2008–2009 as an exchange student in Stieglitz St. Petersburg State Academy of Art and Industry in the faculty for decorative and applied arts, and in the summer of 2009 I travelled on the Trans-Siberian Railway across the country all the way to Vladivostok on the shore of the Sea of Japan. In May 2010 I had an exhibition in Kilo-gallery in the University of Lapland. It was telling real stories about my trips in the strange country living in its own reality, what is a strange mix of past and present time.

Nevertheless, the very first city I ever visited in Russia continues to bear the most significant meaning to me. The powerful place experience I had in Murmansk has also influenced all my subsequent experiences in our vast neighbouring country. I keep unintentionally comparing all new cities and places Murmansk, which to me represents the imaginary ideal city far away in the North. It is a peculiar sea of grey building masses in the midst of distant fells, a Soviet heroic city on the Kola Peninsula. I wanted to return to this city once again. Luckily, I had an opportunity to plan and implement a workshop in Murmansk as a part of my art education studies and my thesis. In my thesis I wanted to focus on the place-specific experiences of Murmanskian youth.

I implemented the city art workshop for the local art students in Murmansk during the 1st through 4th of October 2009 as a part of the international Pan Barentz project, which studies the architecture, means of livelihood and identity in the Arctic cities through the means of modern art. While the Pan Barentz exhibition was on display in the city, students of the Murmansk Art School and Art Institute examined their own cityscape through croquis exercises and drawings and finally through making of stop-motion videos.

The workshop was begun by drawing a black-and-white sketch of the city of Murmansk and then colouring the sketch with colours that best describe the city. After this, the participants applied their minds to conducting observation-based place analyses by exploring various urban locations in the vicinity of the school by walking, drawing sketches, and listening to the sounds of the location. The city croquis exercise focused on finding the key structures, lines and shapes constituting the specific locations and the city of Murmansk. The same locations served also as the subject for colour studies focusing merely on the colour worlds of the locations.

Then the participants formed groups and selected a shared favourite location and the most disliked location and then familiarised themselves with these locations to a greater depth by conducting a place analysis according to what they had earlier learned. Lastly, the groups transfigured the unpleasant location into a more pleasant and welcoming one with stop-motion animation. These videos have been seen in the exhibitions at the Napa Gallery at the Rovaniemi library between Nov 3 and Nov 18, 2009 and in the University of Lapland during the Insea conference between July 21 and July 24, 2010. To conclude the workshop, the participants drew finally a sketch of the future Murmansk of their dreams.

The workshop provided the participants with an opportunity to stop and contemplate their familiar surroundings from a fresh perspective and by utilising new methods, conversing and working as a group. The participants spent time at the locations, wondered, marvelled, feared and were surprised – in other words, they experienced. The workshop also provided the young Murmanskian artists with new means of expression for their artistic work in terms of modern art. Moreover, teachers of the art school expressed an awoken enthusiasm in utilising the exercises and methods of the workshop as a part of their own teaching methods. At the closing celebration of the workshop, the finished video works were reflected on the grainy outside wall of the art school. The release of these works became a spatial city art event, a celebration at the school yard, one which will most likely be followed by others.

This workshop gave me good material for my thesis. My research material consists of questionnaires, interviews and videos. In the videos the young participants reformed and seemed to “clean up” the unpleasant places mostly with the methods of play, humour and bright colours. For these artists and art-students social was even more important than the visual appearance in these uncomfortable places.

It is probably impossible for me to ever master the Russian culture and language flawlessly, as is the case for most things in life. So, I will continue my travelling and working in Russia as an artist and as an art-educator. I have had exhibitions in Russia and new ones will be coming. I’ve been planning new projects in which I will continue to improve my methods of studying the surrounding environments through art.

Advertisements